Tämä osakkailta unohtuu taloyhtiössä liian usein – ikävä yllätys voi seurata

Yhtiöjärjestys löytyy kaikista taloyhtiöistä ja on lakisääteinen asiakirja. Siinä kiteytetään taloyhtiön sisäiset säännöt. Se määrittää muun muassa vastikkeiden määräytymisperusteet, kunnossapitovastuut ja päätöksenteon säännöt.

Isännöintiliiton toimitusjohtaja Mia Koro-Kanerva muistuttaa, että yhtiöjärjestyksen merkitystä ei voi korostaa liikaa:

– Asunto-osakeyhtiölaki ja yhtiöjärjestys ovat yhtiön laki, jota osakkaan täytyy noudattaa. Yhtiöjärjestys kertoo, miten yhtiö toimii, periaatteen siitä, kuka korjaa mitäkin, miten kustannukset jaetaan ja esimerkiksi mitkä tilat ovat osakkaan vastuulla. Osakkaiden on hyvä tuntea oman taloyhtiönsä yhtiöjärjestys ja siihen kannattaa tutustua myös asuntoa ostettaessa, sanoo Koro-Kanerva.

Yhtiöjärjestyksen yli ei kävellä keskinäisillä sopimuksilla

Jos yhtiöjärjestys on vanha ja sitä ei ole vuosikymmeniin päivitetty tai jos taloyhtiössä on alettu toimia aivan eri tavalla kuin mitä yhtiöjärjestyksessä on määrätty, altistaa se osakkaiden väärinkäsityksille ja riidoille.

– Osakkaat saattavat yllättyä, kun epävirallisesti sovitut järjestelyt ja ”näin on aina tehty” -sopimukset eivät pidäkään. Sellaiset keskinäiset sopimukset siellä ja täällä eivät sido sellaista osakasta, joka ei ole ollut mukana tällaista sopimassa, ellei niitä ole viety yhtiöjärjestykseen, toteaa Koro-Kanerva.

– Ongelmia tulee, kun taloyhtiöön muuttaa uusi osakas ja hän haluaa toimia yhtiöjärjestyksen mukaan, mikä sinällään on ihan oikein, mutta johtaa välillä suureenkin riitaan. Ehkä tyypillisin esimerkki tällaisesta tilanteesta voisi olla kylpyhuoneen korjaus pienessä rivitaloyhtiössä. Yhtiössä on voinut olla vuosien ajan tapana ja asiasta on sovittu suullisesti, että jokainen korjaa ja vastaa omasta kylpyhuoneen korjauksestaan. Kun sitten uusi osakas alkaa tehdä kylpyhuoneremonttia ja jos sieltä vielä löytyy kosteutta, taloyhtiö eli kaikki osakkaat yhdessä vastaavat tämän remontin kustannuksista. Näin on siitäkin huolimatta, mitä joku muu on vastaavassa tilanteessa aiemmin tehnyt tai mitä keskenään on sovittu. Tuntuu, että ihmiset eivät ehkä ymmärrä, kuinka merkittävä dokumentti yhtiöjärjestys on, kertoo Koro-Kanerva.

Yhtiöjärjestystä kannattaa päivittää aika ajoin

Yhtiöjärjestykseen kannattaa kirjata vain taloyhtiön toiminnan kannalta tärkeimmät asiat. Jos yhtiöjärjestys on vanha, siellä voidaan vielä puhua markoista tai se voi olla ristiriidassa nykyisen asuntoyhtiölain kanssa. Yhtiöjärjestystä voidaan muuttaa yhtiökokouksessa 2/3 enemmistöpäätöksellä.

– Suosittelen yhtiöjärjestyksen päivittämistä vastamaan nykyistä asunto-osakeyhtiölakia, se helpottaa hallintoa sekä vähentää riitoja, summaa Koro-Kanerva.

The post Tämä osakkailta unohtuu taloyhtiössä liian usein – ikävä yllätys voi seurata appeared first on Isännöintiliitto.